tiistai 31. tammikuuta 2012

High Hopes Challenge 126


High Hopes Challengessa tänään Pink, Pink, and more Pink. Tähän korttiin käytin viimeviikolla tullutta pitsiä joka on aivan ihanaa, aika leveää leimakuva mahtuu juuri ja juuri, hiukan peittää pitsiä.
Leimakuva on yksi monista suosikeistani nimen olen unohtanut.
Kuvan olen värittänyt copiceilla.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Ystävä Tilda


Tätä korttia oli kiva tehdä, tykkään soikeista muodoista ja välillä tein muuta väriä kuin sinistä ja punaista ja kokeilin myös tildalle tummia hiuksia. Samalla osallistun seuraaviin haasteisiin.





Kuvan värittelin distresseillä


Thanks for looking and have a nice day

torstai 26. tammikuuta 2012

Tilda


Nyt alkaa vointi olla jo hiukan parempi ja innostuin jo tekemään kortinkin, suurin osa kyllä oli ja valmiiksi tehty :) Ei nää nyt ihan suomen lipun siniset värit ole mutta sinnepäin. Osallistun haasteisiin




tiistai 24. tammikuuta 2012

High Hopes Challenge 125


High Hopes challengessa - Valentine's Day/Love

Minusta tämä possu on aika paljon niinkuin minä, ainakin suklaat maistuu hyvin.
Kortti piti tehdä kamalalla kiireellä eilen, kun tänään olen leikattavana.

Kuvan värittelin distresseillä

Thanks for looking and have a nice day

lauantai 21. tammikuuta 2012

Tilda kirja


Kokeilin tehdä kirjaa, mutta en viitsinyt netistä etsiä tarkempia ohjeita joten väsäilin ominpäin, pieniä puutteita kirjassa on eikä ihan nappiin kaikki mennyt, mutta vahingosta viisastuneena seuraava kirja voi onnistua jo helpommin : ) Osallistun kirjalla myös seuraaviin haasteisiin.







Thanks for looking

tiistai 17. tammikuuta 2012

Magnoliaa


Ulkona on aivan ihanan näköistä, puut kuurassa ja pakkaslunta satelee hiljalleen, ei vaan saa itsestään irti lähteä ulkoilemaan.

Joku tässä kortissa meni pieleen etten tykkää siitä, mutta laitan kuitenkin esille ja osallistun haasteeseen



Thanks for looking and have a nice day

tiistai 10. tammikuuta 2012

High Hopes Challenge 124

 High Hopes Challengessa - Winter Wonderland. Minä tykkään kovasti tästä lumiukkoperheestä. Nyt onkin maisemat melkein kuin tässä kortissa.
 Leimasin on Snow Family
Kuva väritetty distresseillä
Thanks for looking and have a nice day

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Talvinen Tilda


Kiva pakkaspäivä -18 aamulla, pitkästä aikaa myös aurinkokin näyttäytyi.
Tein talvisen tildan ja osallistun  haasteeseen



Kuvan värittelin distresseillä

Mukavaa pakkaspäivää kaikille

Thanks for lookin and have a nice day

tiistai 3. tammikuuta 2012

Vuoden ensimmäinen kortti

Tämän vuoden ensimmäinen kortti on kiitos kortti, kiitos kaikille kuuneesta vuodesta. Testailin tähän uusia lelujani eli magnolian leimasinta, stanssia ja nellien kulmastanssia.

Osallistun haasteeseen:



Kuvan värittelin pitkästä aikaa copiceilla. Iho näyttää kuvassa vähän oudolta, mutta ei ole oikeesti noin porkkanan värinen.

Thanks for looking

Tammikuun tarjoukset High Hopesin leimasimissa

Nyt hyviä tarjouksia High Hopesin ihanista ystävänpäivä leimasimista

*********

maanantai 2. tammikuuta 2012

Viime vuoden Top 10

Hyvää alkanutta vuotta. Tässä on vuoden 2011 top 10 kortti